22.12.2016

OILIER LIPS FOR THE COOLER WEATHER - ESITTELYSSÄ HUULIÖLJYT


Huulituotteista ehdottomasti eniten käyttämäni tuotteet ovat voidemaiset huulipunat sekä huulirasvat. Aina aika ajoin kuitenkin tulee käytettyä sävyttäviä huulirasvoja, hoitavia kiiltoja ja sitten, löysin huuliöljyt.

Todella ihana huulituotekategoria kerrassaan. Kovin useita brändejä en ole kokeillut, mutta ne hurjat kolme eri brändiä, joiden huuliöljyjä mun kaapeista löytyy, edustavat aika hyvin edullisemmasta aina kalliimpaankin luokkaan.

Huuliöljy on ihan virkistävä vaihtoehto ianikuiselle huulirasvalle. Öljy tuntuu miellyttävältä huulilla, hoitaa ja antaa huulikiiltomaisen korkean kiillon. Öljy on näppärä tuote myös punan päällä käytettynä. Mitä kiiltävämpi, sitä suuremmilta ja mehevämmiltä huulet näyttävät! Myös levitettävyyden suhteen öljyt ovat melko anteeksiantavia, sillä ne levittyvät järjestään tasaisesti, eikä sen kanssa oikeastaan vain voi mokata.

Essencen huulikiilto on hinnaltaan huokein tästä öljyisestä porukasta. Hintaa tuotteella on suunnilleen 3,50€. Näitä oli muistaakseni kolmea erilaista ja itselläni on hunajantuoksuinen, väriltään keltainen öljy, jonka sanotaan sisältävän jojobaöljyä sekä tuntuvan todella kevyeltä huulilla.


Öljy levitetään perus huulikiiltoapplikaattorilla. Yks dippaus riittää hyvin ja öljy pysyy huulilla kivasti. Ainut ongelma tämän kanssa on huulen sisäpuolelle tuleva raja, joka tulee kun öljy kuivuu reunoilta. Tiiättekö mitä meinaan?

Öljy ei ole varsinaisesti tahmea millään lailla, mutta tästä porukasta kuitenkin se "tahmaisin". Pigmenttiä öljyssä ei ole käytännössä ollenkaan huulelle levitettäessä, eli se ei tuo huulille sävyä eikä myöskään tasoita huulten omaa sävyä.


Jo aikoja sitten sain testattavaksi Lumenelta kaksi eri huuliöljyä. En osaa nyt sanoa varmaksi, että kuinka monta erilaista sävyä valikoimasta kokonaan löytyy. Nopean nettiselailun tuloksena sanoisin että öljyjä on kaksi.


Öljyissä on ihanan Lumenemainen tuoksu ja koostumus on todella miellyttävä. Öljy imeytyy huulille melko nopeasti mikä on tavallaan kiva, mutta jos tykkää todella kiiltävistä huulista, saa öljyä lisäillä reippaasti päivän mittaan.

Tässäkin öljyssä on sama ongelma kuin Essencen öljyn kanssa, eli kuivuessaan jättää huuleen ruman vaalean rajan. Erona taas Essencen öljyyn tässä on enemmän pigmenttiä, eli tällä saa myös kevyen sävyn huulelle. Hintaa näillä Lumenen öljyillä on puolestaan 12,90€.


Viimeisenä öljynä olisi sitten Lancomen Juicy Shaker huuliöljy. Olin aluksi todella skeptinen tämän kanssa ja tuote vaikutti melko tylsältä, mutta sitten kokeilin tätä ja rakastuin. Ihan super ihana tuote! Tämä tuntuu ihan unelmalta huulilla, ei lainkaan tahmaisuutta, jota oli havaittavissa Lumenen ja Essencen öljyissä. Koostumus on jopa melkein kermainen, vaikka kyseessä onkin öljy. Tässä on myös kaikista eniten pigmenttiä.


Tuotteen pakkaus on kuin pieni shaker, jota kuuluu ravistaa ennen käyttöä. Toisin kuin aiemmin esitellyissä öljyissä, tässä ei ole perinteistä huulikiiltomaista applikaattoria korkissa, vaan hupsun näköinen tuhti applikaattori on kiinni öljyn hylsyssä.


Sävyjä öljystä löytyy yhteensä 13 ja hintaa öljyllä on 22 euroa. Itseltäni löytyy ihana korallin sävyinen kiilto Freedom of Peach. Plussaa tässä tuotteessa on vielä sekin, että se ei samalla lailla tee sitä ihmeellistä rajaa huuliin kuivuessaan! Se on ehdottomasti suurin plussa, sillä se on ihan super ärsyttävää, kun huuleen ilmestyy semmonen valkoinen kanahka. Hyi.

Loppukaneettina sanottakoon, että todellakin tykkään kaikista näistä öljyistä, joista Lancome kuitenkin vie voiton. Onko teillä huuliöljysuosikkia ja kumpia tulee käytettyä enemmän, huuliöljyjä- vaiko -kiiltoja?


*postauksessa esitellyt Lumenen ja Lancomen huuliöljyt saatu maahantuojalta pr-sampleina


2 kommenttia:

  1. Voiko sanoa, en kumpiakaan? :D Molemmat vähän sellaisia, etten ihan ymmärrä pointtia. Olen vähän sellainen kaikki tai ei mitään -tyyppi. :D Olin kyllä nuorempana huulikiiltotyttö. Öljyissä ehkä ärsyttää se, että nimestään huolimatta ne ei mitenkään dramaattisesti huulia kosteuta ja sävykin häviää huulilta melkein samantien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mä oon suht kaikkiruokainen, vaikka huulikiillot- ja öljyt kyllä mun mielestä on tylsempiä kuin huulipunat :D

      Poista