22.11.2016

LIVING PROOF



Living proof oli mulle täysin vieras merkki vielä alkuvuodesta. Pääsin kuitenkin tutustumaan brändiin ihanassa PR-tilaisuudessa Noir Conceptin tiloissa ja sittemmin Living Proofin eri tuotteet ovat uskollisesti olleet täydessä valmiudessa kaapissani.

Living Proof on Jennifer Anistonin liputtama (joka on myös merkin yksi omistajista) kampaamohiustenhoitosarja. Tuotteita on saatavilla kampaamoista, ymmärtääkseni ainakin Noir Conceptilta Helsingin keskustassa. Pääsin testaamaan merkin PHD-sarjan shampoota ja hoitoainetta, suolasuihketta, hiuslakkaa sekä voidemaista muotoilutuotetta. 


PHD (=Perfect Hair Day) -sarjan shampoo ja hoitoaine eivät välittömästi herättääneet suuria tunteita. Se, mikä itseäni kiinnosti erityisesti tuotteissa, oli se, että tuotteet pyrkivät pitämään hiuksen puhtaana pidempään. Ja tämähän todellakin helposti rasvoittuvan reuhkan omistajana kiinnosti. Uskon että tämä ominaisuus tulee parhaiten näkyviin pitkän aikavälin käytössä. Itselläni oli kokeilussa näppärät matkakoot, joten pääsin nauttimaan tuotteista suhteellisen lyhyen ajan.

Sekä shampoo että hoitoaine olivat toki todella riittoisia ja koostumus ihanan kermainen ja paksu. Shampoo vaahtosi nopeasti ja riittävästi. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin shampoo joka ei vaahtoa kunnolla! Hoitoaine oli mielestäni selektiivisen kategorian huomioon ottaen täysin pätevä, mutta ei aiheuttanut hengenvaarallisia sydämentykytyksiä.

Täytyy kuitenkin sanoa, että kokeilujaksolla, kun käytin tuotteita yhtäjaksoisesti yhdessä, hiusten kunto parani. Tukka tuntui pehmeältä ja näytti terveeltä. Eli tässä todellakin yleispätevä kombo hiuksille kuin hiuksille. Erilaisia shampoita ja hoitoaineita löytyy moneen lähtöön, mutta ymmärtääkseni tämä on yksi the tuotteista.

PHD 5-in-1 -muotoileva hoitotuote (vai hoitava muotoilutuote) on jäänyt itselläni vähimmälle käytölle. Syynä lienee ensisijaisesti helposti rasvoittuva tukka ja tämän myötä on usein tullut vältettyä voidemaisten tuotteiden levittämistä hiuksiin. Huoli kuitenkin tämän tuotteen kohdalla oli turha. Kevyt voide ei tee hiuksista raskaan tai rasvaisen tuntuisia, vaan hiukset jäävät ihanan pehmeiksi. Tuote lupaaki tehdä hiuksista pehmeät, antaa volyymiä, hoitaa, vahvistaa ja kiillottaa. Siinä onkin jo monta tehtävää yhdelle pienelle pullolle.

Arkihiusten muotoiluun tuote on super hyvä, mutta todella vahvaa pohjaa tällä ei saa, vaan sitten suosisin järeämpiä muotoilutuotteita. Mutta hoitavuutensa vuoksi täydellinen muotoilutuote arkeen!


Suolasuihke oli ja on edelleen rakkautta ensisilmäyksellä! Aivan älyttömän hyvä suolasuihke, joka nimenomaan antaa tekstuuria hiuksiin ilman, että se tekee tukan lähmäiseksi tai takkuiseksi. Ihan paras tuote rentoihin kiharoihin, laineisiin ja lettikampauksiin.

Ehdottomasti eniten hehkutusta kuulin merkin kuivashampoosta. Odotukset olivat siis aivan ylettömät saadessani tuotteen testattavaksi. Tuote todella sai hiuksen puhtaantuntuiseksi muuttumatta lähmäiseksi ja tunkkaiseksi. Valkoisia länttejä ei juurikaan tullut, vaikka shampoon suihkuttelikin välillä kiireessä miten sattui. Ainut mistä en niin paljoa tykännyt, oli tuotteen tuoksu. Se ei ollut paha, mutta ei mielestäni erityisen hyväkään. Mutta tämähän nyt on täysin makuasia.

Sarjan hiuslakka puolestaan on niitä vaikeasti löydettävissä olevia medium-kiinnittäviä hiuksen muotoiluvaiheeseen sopivia lakkoja. Ihan paras lakka. Kiinnittää riittävästi, mutta ei tee hiuksesta korppua, jota ei voi enään muotoilla. Sopii hyvin raudankin alle, tosin tässä ei ole  lämpösuojaa.

Onko teillä kokemuksia merkin tuotteista ja mikä on teidän lempparituote Living Proofilta? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti