31.10.2016

MASKEERAUKSEN SM-KILPAILUT 2016


Reilu viikko sitten I Love Me -messujen ohessa pidettiin vuotuiset Bodypaintingin ja maskeerauksen SM-kisat. Itse olin kisaamassa maskikisassa ammattilaisten sarjassa. Kisat kuumotteli aika lailla, sillä vuosi takaperin olin vielä koulussa opiskelemassa erikoisefektejä ja nyt olin kisaamassa suoraan ammattilaissarjassa.

Ajattelin nyt kirjoitella vähän kisafiiliksiä ja miten kisoissa ylipäänsä meni. Päätin jo kesällä, että haluan osallistua maskeerauksen SM-kisoihin. Kisat tuntui tuolloin vielä kaukaiselta ajatukselta, mutta yhtäkkiä koittikin syyskuu, jolloin kisojen aiheet julkaistiin ja ilmoittautuminen aukesi. Ammattilaissarjan aiheena oli "Masquarede", mikä ei aluksi herättänyt mussa mitään tuntemuksia. 

Heti alusta lähtien oli kuitenkin selvää, etten halunnut lähestyä aihetta naamiais- tai varsinasella fantasiateemalla. Ensin pyöri mielessä erilaiset splatter-tyyliset teemat, joissa efektit tehtäisiin vahalla ja eri laatuisilla verillä.


Pikkuhiljaa syyskuun edetessä ja Halloweenin lähestyessä alkoi Insagramissa tulla vastaan niin paljon erilaisia veritöitä, että maku splatter-ajatuksesta katosi täysin. Syyskuun aikana kokeilin erilaisia maskeja itselleni ja kun luulin olevani oikeilla jäljillä valitsemani aiheen kanssa, aloimme treenata yhdessä mallini (joka sattuu olemaan myös paras kaverini ja kämppikseni) kanssa. Teema toisensa jälkeen kuitenkin kuivui kasaan inspiraation puutteen vuoksi. Takaraivossa jyskytti koko ajan ajatus siitä, että millainen tarina maskin taustalle tulisi ja miten ne näkyvät toisissaan.

Pari viikkoa ennen kisoja yhtenä myöhäisenä arki-iltana taas kerran istuttiin mun meikkipöydän ääressä. Olin torpannut kaikki siihen asti keksimäni aiheet ja takki oli aika tyhjä, kun piti aloittaa taas kerran ideoimaan jotain uutta. Niimpä päätin, että tänään tehdään vain jotain kivaa ja näyttävää. Niimpä aloin liimailemaan kasvopaperia lateksillä pitkin kasvojen toista puolta. Lateksin kuivutta maalasin sen epäsäännöllisen säännöllisesti mustan, harmaan ja kullan eri sävyillä.

Tässä vaiheessa heräsi ajatus häkistä ja piikkilangasta. Ei kuin tuumasta toimeen ja askartelukauppaan. Loppujen lopuksi työhön ja leiskaan upposi yhteensä yli kaksi metriä ohutta rautalankaa, jonka punoin nelinkertaisesti erillisine solmuineen, jotta sain sen muistuttamaan piikkilankaa. 

Ehdottomasti työssä stressaavinta oli piikkilankahäkin kiinnitys kasvoille. Mittasin langat mallin kasvojen mittasuhteiden mukaan. Homma ei ollut niin simppeli, sillä lanka ei suostunut muotoutumaan kasvojen piirteisiin ja kasvojen korkeuserojen vuoksi langat piti pätkiä pienempiin osiin.


Voin rehellisesti sanoa, että viimeiset kaksi viikkoa ennen kisoja olin aivan helisemässä. Kisojen treenaamisen ohella olin töissä counterilla tai omalla keikalla ja vapapäiviä viimeisen kuukauden aikana ei juurikaan ollut, suurin osa vapaa-ajasta meni erilaisten tarvikkeiden metsästämiseen, työsuunnitelman ideointiin ja tekemiseen ja tietenkin treenaamiseen. 

Viimeiset kerrat ennen kisoja kellotin meikkauskerrat ja se vähensi huomattavasti stressiä, aika riitti enemmän kuin hyvin ja lopputulos miellytti omaa silmää. Oma historiani ja kokemukseni erikoisefektimaskeerauksessa on vielä täysin lapsen kengissä, mutta siitä huolimatta olin tyytyväinen omaan työnjälkeeni, tämän hetkisillä eväillä päästiin nyt tähän asti.

Kisaa edeltävänä iltana viimeistelin vielä lay outia. Jos jokin kisoihin valmistautumisessa vastusti niin se. Lopputulos oli se, että liimattiin mallini kanssa omat sormemme yhteen, kun yritin pikaliimalla kiinnittää sitä pahuksen piikkilankaa paperiin. 


Kisapäivänä jännitti aivan älyttömästi. Oon kilpaillut ja esiintynyt koko pienen ikäni, mutta mikään aiempi tilanne ei vastannu sitä jännitystä mikä kipristeli mahassa ennen maskikisoja. Jännitys on positiivinen juttu ja itsellä oli muutoin ihan levollinen olo; tiesin tasan tarkkaan mitä teen, jokainen työvaihe oli suunniteltu tarkasti etukäteen ja ajattelin vain että teen parhaani ja tänä vuonna se saa riittää. 

Extra-jännitystä toi vielä mallini todella paha flunssa ja se yskä! Mä sanoinkin siinä ennen kisoja, että ennemmin vaikka pidät hengitystä ja pyörryt kuin yskäiset, jottei valmis maski vain halkea. Tämä tietenkin kaikella rakkaudella. Loppujen lopuksi kaikki meni näiltä osin hyvin. Kaveri droppas koko aamun carmolis-tipoilla ja vesipullo oli hollilla kisoissa aina siihen asti, kunnes 30 minuuttia ennen kisa-ajan loppumista vedin maskin irtokappaleella suun umpeen. Ihan uskomaton mimmi!

Kun oman kisapaikan valmistelu alkoi jännitys unohtui, järjestelin kaikki tarvikkeet huolellisesti pöydälle, laitettiin asu valmiiksi ja sitten vain oltiin ja jutusteltiin. Kun kisa alkoi, oli olo rento ja varma. Tuttuja tuli mun työpisteen kohdalle moikkailemaan, ventovieraat kommentoivat ja kuvasivat työtä. Fiilis oli hyvä eikä ikäviä yllätyksiä tullut.

Olin työni kanssa valmis vartti enne kisa-ajan loppumista. Kisa-aika oli siis 1,5 tuntia. Irtokappaleethan saa kiinnittää valmiiksi ennen kisaa, mutta koska mun "irtokappaleen" alle tuli vielä full face glam, täytyi koko työ ehtiä tekemään kisan aikana. Hauska tilanne tuli siinä vaiheessa kun aloin tekemään meikkipohjaa. Olin unohtanut kastella mun beautyblenderin, eikä mulla ollut ainuttakaan meikkivoidesivellintä mukana. Olin pakannut vain tarpeelliset siveltimet ja unohtanut ennen kisaa kastella meikkisienen. Noh, siinä sitten totesin vaan ääneen että kappas kun unohtui ja aloin työstämään meikkivoidetta sormin. 

No miten mä sitten sijoituin? Mulla ei ollut mitään odotuksia sijoituksen suhteen. Se mitä nopeasti etäältä ehti nähdä line upia, oli työt hyvin erityylisiä. Voittajan veikkasin oikein, mutta muuten oli hyvin vaikea arvioida kärkiryhmää. Itse sijoituin viidenneksi pistein 80/125. Ens vuonna sitten lähdetään kisaamaan ihan tosissaan ja opitaan tämän vuoden virheistä!

Virallisia kuvia mulla ei vielä oo ja meikäläisen puhelimestahan ei löytynyt sitten yhtäkään kuvaa valmiista työstä. Työn nimi oli Trapped ja tiivistettynä kuvasti sitä, kuinka entisajan hienot naamiaiset on siirtyny tavallisten ihmisten pariin. On kulisseja, on erilaisia rooleja työssä ja kotona, naamiaiset ei merkitse pelkästään juhlaa, jonne pukeudutaan ja peitetään kasvot naamiolla, se on ihan totista totta meidän elämässä. 

Huhhuh, olipahan sepustus! Oliko teistä kukaan seuraamassa kisoja ja jos oli, niin mitkä työt pisti teillä eniten silmään?

6 kommenttia:

  1. Wau onnea, mahtava sijoitus!

    VastaaPoista
  2. Oi, en malta odottaa et näkee vielä parempia kuvia! Hyvältä näyttää ainakin jo nyt :) En osaa ees kuvitella miten jännää kisaaminen oli!

    x Charlotta / http://charlottaeve.com/fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Charlotta! :) <3 Hahah, joo olihan se jännää :D

      Poista
  3. Yskäkin unohtuu kun ei halua sillä pilata kovaa uurastusta!;D ���� Ens vuonna vieläkin kovemmalla draivilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaha nii-in ;D todellakin!!! :)

      Poista