13.10.2015

NIVEA DAILY ESSENTIALS

Jostain sanoinkuvaamattomasta syystä juuri tämän postauksen kirjoittaminen on siirtynyt ja siirtynyt ja tällä hetkellä allekirjoittaneen poskia punottaa jo siihen malliin, että hoidetaampa tämä asia välittömästi alta pois. 

Sain ennen kesää Nivean uudistuneen Daily Essentials -sarjan tuotteita testattavaksi. Tutkivan journalismin harjoittamisen ajankohta sen kun siirtyi, sillä halusin käyttää kaikkia tuotteita samanaikaisesti. Mulla vain sattui olemaan auki noin miljoona muutakin purkkia ja purnukkaa, joten kärsivällisesti käytin kaikki vajaat loppuun ennen kuin pääsin asiaan. Ja nyt lopetan selittelyn ja siirryn itse asiaan.

Nivea on yksi niistä brändeistä, joita löytyy aina mun kaapeista. Nivean tuotteille ominainen puhdas tuoksu tuo edelleen mieleen vajaan kymmenen vuoden takaisia muistoja varhaiselta teiniajalta. Tästäkin voidaan siis jo päätellä, että tykkään merkin tuotteista yleisesti, eikä tämäkään neljän kopla tee asiaan poikkeusta.


Sain testiin kaksi eri putsaria, kasvoveden sekä päivävoiteen. Puhdistusrutiineissani olen käyttänyt nyt ainoastaan näitä tuotteita, tosin yövoidetta olen käytellyt vaihtelevasti muilta merkeiltä, sillä sitä ei tästä sarjasta löydy. 

Tuotteet sopivat erityisen hyvin sekaiholle ja rasvaiselle iholle. Sarjan tuotteiden luvataan ehkäisevän epäpuhtauksien syntyä ja tekevän ihosta raikkaan. Yleisesti kaikki tuotteet tuntuvat kuitenkin myös riittävän hellävaraisilta, eikä iholle jää pesun jälkeen kiristävä, kuivaa tai kutiavaa tunnetta.


Koska mulla on käytössä sarjan molemmat putsarit, oon jäänyt vähän miettimään tämän päivittäiseen käyttöön sopivan kuorinnan funktiota. Loppujen lopuksi päädyin siihen, että käytän tätä aamuisin ja varsinaista puhdistusgeeliä iltaisin.

Kuorinnassa oleva melko isokokoinen rae on hyvin hellävaraista, mutta mielestäni se ei kuitenkaan korvaa kunnon tuhtia kuorintavoidetta/geeliä. Rasvaiselle iholle siis todellakin sopiva päivittäiseen käyttöön, mutta heti jos iho alkaa osoittamaan ärtymisen merkkejä, kannattaa kuorinnan kanssa himmailla.


Puhdistusgeeli (kuvassa oikealla) on riittoisa ja koostumukseltaan pitkälti sama kuin kuorinta, ilman niitä rakeita. Ei herättänyt mitään erikoisia tutemuksia, perus hyvä puhdistustuote, joka puhdistaa myös meikin.

Kasvovedet harvemmin saavat täälä viisaria värähtämään mihinkään suuntaan. Kyseisestä tuotteesta vain on tullut itselleni niin perus osa kauneudenhoitorutiinia, etten osaisi olla ilmankaan. Kasvovesi voi tuoda kasvoille toivottua lisäkosteutusta, tasapainottaa ihon ph:ta tai tässä tapauksessa pyrkiä estämään epäpuhtauksien syntyä. 

Musta tuntuu, että vaikka jotkin tuotteet vaikuttaisivatkin iholleni syntyviin epäpuhtauksiin, on aina jokin tietty kiintiö finnejä, joita ajoittain ilmestyy tiettyihin kasvojen osiin. Ja näille ei mitkään aineet vain voi mitään. Ihotyyppini on rasvainen ja epäpuhtauksia muodostuu herkemmin, that's it.

Kyseinen kasvovesi tuntuu pesun jälkeen miellyttävältä kasvoilla, eikä lainkaan kiristävältä tai kuivattavalta, vaikka molemmat tuotteet ovatkin hyvin peseviä. Hyvä kombo sinänsä.


Viimeisen tämä mattapinnan jättävä geelivoide. Itse käytän tätä siis vain päivävoiteena, sillä yövoiteeksi kaipaan jotain hoitavampaa. Mielestäni tuotteen ehdottomasti suurin plussa on se, ettei se lähde rullaamaan meikin alla edes silloin, kun primeria tai meikkivoidetta lähdetään levittämään välittömästi rasvan levittämisen jälkeen! Tämä lienee monelle meikkifanaatikolle ilouutinen ;)

Imeytymisen jälkeen voide kyllä tekee mattapinnan, mutta ei se juurikaan vaikuta ihon kiiltelyyn päivän mittaan. Semiöljyisellä tai normaalilla iholla voide saattaakin pitää pintansa koko päivän. Kokemuksia?

Nivealla on pitkä linja toimivia tuotteita, mutta silti ehdoton suosikkini, joka menee myös näiden ohi, on in-shower body creamit. Ne on vain jotain niin parasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti